Pennut tulivat eilen kahden viikon ikään ja kurkistaessani iltapäivällä pentulaatikkoon yksi pennuista katseli toinen silmä auki maailmaa. Kylläpäs siitä tuli iloinen hetki ja piti ihan ihmetellä vähän aikaa pentua. Myös pienet taaksepäin kääntyneet korvat ovat alkaneet lerputtamaan eteenpäin. Tänään on sitten jo kahdella pennulla silmät auki.
En ole kovasti puuttunut pentujen elämään ja Lumo on saanut rauhassa hoitaa emän tehtävää. Jadea se ei ole päästänyt ollenkaan pentulaatikon lähelle eikä siedä hyvin vieraita ihmisiä pentulaatikon vieressä. On hienoa huomata miten pehmeästä koirasta kuoriutuu emän vaistoilla varustettu pentujaan suojeleva emo.
Lumo on alkanut lenkkeilemään lyhyitä lenkkejä. Lumo on hieman solakassa kunnossa ja koitamme saada sille lisää painoa.
Kuvassa Wilma Wikkelä |
Viikonloppuna saimme kylään Jaden kasvattajan ja Jaden emän Iineksen. Ei ole omena kauas puusta pudonnut kun rouvia katseli vierekkäin. Eli terveisiä Apple Garden`s kenneliin! Luonteetkin ovat kuin toistensa kopioita. Luonne tulee kuulemma jostain emälinjan puolelta.
Jade ja Iines |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti