15.1.2012

Vain yhdet pienet tassut

Kulhoundin ensimmäinen pentue lähti maailmalle marraskuun puolessa välissä. Onnea uusille omistajille!  Kasvattaja on oikein tyytyväinen tasaiseen ja pirteään pentueeseen. Haikein mielin purimme pentuaitauksen kun toiseksi viimeiinen pentu lähti omaan kotiin. Peruutuksen vuoksi meillä oli jäljellä yksi tytöistä. Tälle halusin sijoituskodin, mutta sen heti löytymättä ihastuimme tähän tyttöön ja päätimme jättää Taian kotiin kasvamaan. Tytöllä on oikein mukava luonne ja nättikin vielä. Jos isabellanvärisissä italiaanoissa on variaatioita värin suhteen, voi sanoa että kyllä niitä harmaistakin löytyy. Taika on pentueen tummimman harmaa ja parhaiten sen väriä kuvaisi sana noenharmaa, harmaa menee kovasti mustaan. Tästä pentueesta meillä on myös sijoituksessa Kulhound Windstopper. 

Tammikuun alussa saimme hyviä uutisia: Fibella´s kenneliin oli syntynyt viisi harmaata pentua; 2 poikaa ja 3 tyttöä. Pentueen isä on uroksemme Dark Legend`s Hyper Hyper. Onnea Saaralle ja Joonakselle pentueesta!

Taika 3,5 kk (Kulhound Wicked One)
.

Tässä kuva koko pentueesta