8.7.2012

Kesä ja kesäkoirat

Lopultakin kesä on täällä, huraa! Italiaanoharrastaja tuntee sen koiristaan ja niiden muuttuneesta käytöksestä ja yleisestä energiatason noususta. Talven aikana sohvatyynyjen alla asuneet keskivartaloltaan pyöristyneet koirat ryömivät esiin pehkuistaan ja intoutuvat aina ulos lähtiessä. Ja niin meilläkin koirat todella nauttivat kesästä ja ulkona olemisesta ilman vaatteita. Todellista koiran elämää! Juoksemisen iloa jaksaisi katsoa loputtomiin kun pikku kiiturit kiihyttelevät ja tekevät tiukkoja käännöksiä. Kesä on myös vilkkainta koiraharrastusaikaa ja niinpä blogi saa toimia jälleen myös tulospalveluna.

Mutta sitä enne kuva Lumon pennusta Usvasta (Kulhound Windstopper) jota kävimme katsomassa etelässä.
Pentue on siis jo kovaa vauhtia aikuistumassa.



Juhannus race ja yöttömän yön juoksut 22-23.6

Juhannuksena juostiin Oulun Virpiniemessä radalla. Rata oli hyvässä kunnossa ja kisoissa nähtiin uusia rataennätyksiä. Perjantaina juhannuslähtöihin osallistui Jade (Apple Garden`s Magica de Spell) ja Hype (Dark Legend`s Hyper Hyper) ja lauantaina molemmat juoksivat vielä sijoituslähdössä.

22.6
2. Apple Garden's Magica de Spell 24.25+23.93= 48.18
3. Dark Legends Hyper Hyper 25.73+24.35=50.08
23.6
1. Apple Garden's Magica de Spell 23.28
2. Dark Legends Hyper Hyper 23.73




Mänttä-Vilppula kansallinen koiranäyttely 3.6

Jännittävä koiranäyttelymatka alkoi kun tiellä 346 tallusteli karhu tien yli. Jälkeenpäin lehdistä lukeneena karhuja on tavattu tänä kesänä tavallista useammin asutusten lähellä. Tällä tienoolla asutusta ei kuitenkaan ollut aivan vieressä ja matka jatkui kohti näyttelyä.
Pentukehään osallistui kaksi Lumon pentua Taika ja Muru jotka pärjäsivät hienosti! Tuomarina toimi Unto Timonen. (Kuvia tulossa)

Kulhound Wicked One ROP PEN KP
Kulhound Walking on sunshine PEN2